User Tools

Site Tools


kolme_paivaa_elakkeeseen

Kolme päivää eläkkeeseen

Poliisin on ratkaistava viimeinen juttu ennen eläkkeelle siirtymistään.

Matt Martin on rikosetsivä, jonka eläke lähestyy vääjäämättä. Hän on odottanut sitä valtaosan urastaan, hetkeä jolloin ei enää tarvitsisi välittää työstä. Kotona häntä odottaa vieraantunut vaimo ja kaksi lasta, joiden kanssa hän suunnittelee korjaavansa välit.

Mutta kun eläkkeeseen on vielä kolme päivää, Martinin työpöydälle eksyy juttu, joka on pakko vielä ratkaista. Jostain syystä hänet lähetetään kentälle vielä kerran. Hänen on ratkaistava murhatapaus, johon tuntuu liittyvän kaikki mahdollinen mafiasta valtiovaltaan. Tiedossa on väistämättä takaa-ajoja, tulitaisteluita ja salaisuuksia, jotka tekevät rikoksesta henkilökohtaisen Martinille.

Itse rikos on kuin jostain elokuvasta. Kallis prostituoitu löytyy kuolleena. Hänen viimeinen asiakkaansa on ollut senaattorin poika. Asiat vaikuttavat kovin selviltä, mutta Martin oivaltaa että huoneessa on ollut useita muitakin henkilöitä. Näiden henkilöiden henkilöllisyyttä varjellaan niin hotellin kuin virkavallankin puolelta. Martin ei ummista silmiään tapaukselta, vaan päättää hinnasta riippumatta ratkaista sen.

Grains

  • Mitä olet valmis tekemään saadaksesi tietää totuuden?
  • Rikos vaatii rangaistuksen
  • Mikä tekee rikoksesta henkilökohtaisen?


Matt Martin

Matt Martin on ollut joskus hyvässä kunnossa, mutta aika iskenyt häneen pahasti. Viime vuodet hän on viettänyt lähinnä paperitöitä tehden ja keskivartalolihavuus on päässyt iskemään. Pitkät työvuodet eivät ole päästäneet häntä helpolla, hän on nähnyt paljon pahaa. Osa hänen näkemistään vainoaa häntä öisin ja lienee syynä ihmissuhdevaikeuksille.

Hänen parinsa David Thompson on pohjimmiltaan hyvä mies. Hän on kuitenkin sääntöjen kahlitsema ja Martinin tapaan väsynyt työhönsä. Thompson onkin valmis jättämään tutkimukset kesken, mutta on muuten valmis auttamaan pariaan ongelmien kanssa.

Traits
3 Keskeneräisiä asioita
Kuin kohtalona, Matt Martin tuntuu selviävän uskomattomistakin tilanteista. Tuntuu kuin häntä ei voisi pysäyttää, ennen kuin hän on saanut asiat päätökseen.
2 Protokollan ulkopuolella
Varsin pian kun Martinille selviää, että hänen on rikottava sääntöjä saadakseen syylliset kiini. Tämä vapauttaa hänet monista ammatin muuten luomista kahleista.
2 Ammattilainen
Martinilla on takanaan pitkä ura, ja sen aikana hän on oppinut paljon niin rikoksentutkinnassa kuin rikollisten ajatusmaailmasta.
1 Hyvä havaintokyky
Nuoruudestaan lähtien Martin on ollut hyvin tarkkaavainen. Hän on hyvä tekemään havaintoja ja tekemään näistä johtopäätöksiä.
Burdens
1 Parhaat päivät ovat takana
Martin ei ole enää nuori ja vetreä. Päinvastoin. Se näkyy monissa fyysisissä tilanteissa.
1 Huoli tulevaisuudesta
Sääntöjen rikkomisella on seuraamuksensa ja Martinia kalvaa huoli tämän tapauksen vaikutuksesta hänen eläkkeeseensä. Tämä huoli saa hänet empimään kun hän on toimimassa poliisin tehtäviä vastaan.

Discussion

Enter your comment. Wiki syntax is allowed:
J​ N᠎ E R B
 
kolme_paivaa_elakkeeseen.txt · Last modified: 2018/06/26 18:41 by entropyus